JOHDATUSTA OPPIMISYMPÄRISTÖAJATTELUUN

https://www.shutterstock.com/image-photo/group-friendly-students-businesspeople-talking-during-113665948?irgwc=1&utm_medium=Affiliate&utm_campaign=Hans%20Braxmeier%20und%20Simon%20Steinberger%20GbR&utm_source=44814&utm_term=

Oppimisympäristön käsitteen määritteleminen on haasteellista ja kirjavaakin, koska aihetta voidaan tarkastella monesta eri näkökulmasta (Manninen 2013, 15-16). Esimerkiksi Opetusministeriö (2004) määrittelee oppimisympäristön muodostuvan oppiaineksesta sekä fyysisestä, sosiaalisesta ja kulttuurisesta toimintaympäristöstä koostuvaksi kokonaisuudeksi. Opiskelu ja oppiminen tapahtuvat siis näiden vaikutuspiirissä. (Korhonen 11.1.2019.) Björklid (2005) on tarkastellut tiedollisia, taidollisia ja asenteellisia toimintoja tukevaa lähiympäristöä, koulua ympäröivää ulkoista ympäristöä, johon yksilö voi osallistua ja josta hän voi saada tietoa sekä psykologista ilmapiiriä, jonka yksilö muodostaa käsityksistään, tuntemuksistaan sekä kokemuksistaan (Piispanen 2008, 19-20). Ehkä laajin jaottelu voidaan tehdä sosiaalisista elementeistä, psykologisista näkökulmista, fyysisistä näkökulmista ja pedagogisista ratkaisuista muodostuvina. Tarkasteltavat näkökulmat voivat olla myös päällekkäisiä, vaikka jotain korostettaisiin enemmän suhteessa toisiin. (Manninen 2013, 20, 29). Joka tapauksessa oppimisympäristö on tärkeä käsite, sillä ympäristössä olevat asiat tarjoavat mahdollisuuden tietynlaiselle toiminnalle (Piispanen 2008, 15).

Hyvässä oppimisympäristössä fyysisten tilojen tulee olla viihtyisiä, sillä kouluviihtyvyys on tärkeä osa oppimista. Psyykkisen ja sosiaalisen tilan hyvyyttä pidetään ensiarvoisen tärkeänä, koska ne luovat perustan hyvyydelle. Hyvinvointi puolestaan perustuu lähtökohtaisesti jokaisen omaan kokemukseen hyvinvoinnista. Hyvä olo on oppimisen kannalta avainasemassa, koska koulun tavoitteena on luoda oppilaille hyvä olo oppimisesta, ei pelkästään koulussa olemisesta. Pedagogiikan tulee olla mukana koko koulupäivässä kokonaisuutena lapsien arjessa. Tilojen tulee olla myös turvalliset, ettei ketään kiusata ja opettajat jaksavat työssään. (Piispanen 2008, 139, 155-156, 164, 174-177.)  Oppimisympäristöajattelussa opittava sisältö nousee todellisuudesta ja oppijan motivaatio opittavasta sisällöstä. Tavoitteena on tällöin sisällöllisen pätevyyden kehittäminen. Opetuksessa käytettävät keinot ovat opiskelijalähtöisiä, tutkivia ja kehittäviä. (Manninen 2013, 32.) Esimerkiksi Flipped Classroom -jaottelussa opiskellaan, opettajajohtoisen opetuksen sijaan, ensin omalla ajalla itsenäisesti ja opiskelua syvennetään opettajan ja muun ryhmän kanssa sen jälkeen. Taustalla on siis, perinteiseen oppimiseen nähden, käänteisen oppimisen malli. (Toivola, Peura & Humaloja 2017.)

Maailmassa harppauksin tapahtuvan kehityksen mukana myös oppimisympäristöt muuttuvat. Teknologian nopea kehittyminen mahdollistaa jo ajasta ja paikasta riippumattomaan koulutukseen osallistumisen. Tiedon verkostot ja globaalisuus laajentavat toimintaympäristöjä. Tosin teknologian käyttäminen opetuksessa ei saa olla itseisarvo, vaan sen käytölle pitää aina olla pedagoginen peruste. Mutta oppimisympäristö voi olla melkein mitä tahansa ja kasvatuksen tulee pystyä vastaamaan näihin muutoksiin koulutuksessa.  (Korhonen 11.1.2019.)

Lähteet

Korhonen, V. 2019. Oppimisympäristöajattelu ja käsitykset oppimisympäristöjen muutoksesta –luento. Tampereen yliopisto 11.1.2019.

Manninen, J. 2013. Oppimista tukeva ympäristöt – johdatus oppimisympäristöajatteluun, luvut 2 ja 3. Opetushallitus.

Opetushallituksen oppimaisema –sivusto 2019. https://oppimaisema.fi/. Luettu 15.1.2019.

Piispanen, M. 2008. Hyvä oppimisympäristö, luvut 1 ja 5. Kokkolan yliopistokeskus Chydenius, Jyväskylän yliopisto. https://goo.gl/25i3aA. Luettu 17.1.2019.

Toivola, M., Peura, P. & Humaloja, M. 2017. Flipped learning - Käänteinen oppiminen. Keuruu: Otavan kirjapaino.

MILLAISISSA OPPIMISYMPÄRISTÖISSÄ SINÄ OLET OPISKELLUT? MITÄ AJATTELET MUUTOKSISTA? 

Anna: Olen käynyt itse koulua pienessä maalaiskoulussa ja oppimisympäristönä se oli toisaalta hyvin turvallinen, koska kaikki tunsivat toisensa ja jopa perheet tunsivat hyvin toisensa. Toisaalta sen heikkona puolena oli, että oppilaita ja opettajia oli turhankin vähän ja henkilökemioilla oli näin valtava suuri merkitys. Muistan myös ahdistavana sen, että koska oppilaita oli luokka-asteella vähän, niin hyvät oppilaat joutuivat toimimaan kouluavustajina heikoille oppilaille. Itse en kokenut mitenkään hyvänä sitä, että opetin luokkakaverilleni asioita ja tarkistin hänen matikanläksyjään. Olisin halunnut olla oppilas itsekin, jota opettaja huomioi. Opettelin itsekseni paljon, kun opettaja opetti rinnakkaisluokkaa. Isommassa koulussa nautin siitä, että oppilaita oli enemmän ja opetus oli opettajajohtoista ja selkeää. Sain olla oppilas, jota opetetaan. Koulussa ei kuitenkaan ollut kuin 200 oppilasta, joten kukaan ei hukkunut massaan. Ystäviä löytyi kaikille. Työskennellessäni nyt n. 600 oppilaan alakoulussa alkaa koulun koko olla jo liian suuri. Koen haasteellisena yksilöllisyyden huomioimisen ja esimerkiksi uuden opetussuunnitelman toteuttaminen vaatii todella luovia ratkaisuja onnistuakseen. Yhdellä luokka-asteella on n- 100 oppilasta, joten avoimet oppimisympäristöt ja oppilaita osallistava toiminnallinen opettaminen ei yksinkertaisesti puitteissamme ole mahdollista. Näkisinkin, että 200-300 oppilasta on koulun ideaalikoko. Oppimisympäristöjä pitää kehittää kokonaisvaltaisesti eli huomioida oppilasmäärien kasvu, heterogeenisyys, tilat, henkilöstö ja olemassa oleva opetussuunnitelma. Jos yksi osa-alue unohtuu, on toteutus hankalaa. 

Elina: Tänä päivänä tapahtuva koulumaailman ja maiseman muutos tuntuu todellakin hyvin kokonaisvaltaiselta. Kun tilat ja välineet muuttuvat, on syytä pitää mielessä, että myös opettajien, opettajuuden sekä oppilaiden roolit ovat muutoksen keskellä. Ei voida vain siirtää vanhoja toimintatapoja tai asenteita uuteen ympäristöön, joka ruumiillistaa jo aivan uutta pedagogista lähestymistapaa vanhoihin sisältöihin. Uusien, innovatiivisen oppimisympäristöjen taustalla tuntuu olevan juuri kantava ajatus opettajan muuttuvasta roolista ohjaajaksi ja mentoriksi ja oppilaista aktiivisiksi tiedon jäsentäjiksi, rakentajiksi ja yhdistäjiksi. Joillekin tämä voi näyttäytyä haasteena tai mahdollisena etäisenä kaaoksena, jota täytyy yhtäkkiä oppia hallitsemaan ja saavuttamaan tavoitteita. Siksi onkin tärkeää perehtyä uusien käyttöön otettavien ympäristöjen sisimpään ja tarkoitukseen, ja tiedostaa oma rooli niissä.

Laura: Yllättävänä mielestäni esille nousi turvallisuuden aspekti, sillä harvoin oppimisympäristöistä puhuttaessa mainitaan turvallisuuden tärkeyttä. Usein keskustelu on keskittynyt esimerkiksi pedagogisiin tai fyysisiin ominaisuuksiin, eikä siihen, miten ympäristössä toimijat voisivat tuntea olonsa mahdollisimman turvalliseksi. Kokonaisvaltainen turvallisuus on tärkeää, ja se saattaa unohtua etenkin, jos oppimisympäristöä suunnitellaan menetelmä tai uusi innovaatio edellä, eikä muisteta ajatella kaikkein tärkeimpiä perustarpeita. Oppimisympäristöjen kehittäminen on tärkeää ja palkitsevaa, mutta on muistettava, ettei oppimisen perusperiaatteita voida uusillakaan laitteistoilla tai erilaisilla tiloilla muuttaa.

Mari: Tässä kohtaa jäin pohtimaan esim. opiskelijoiden ja koululaisten digi- ja medialukutaitoa? Voisiko kouluissa ottaa digitaidon ja medialukutaidon oikeaksi oppiaineeksi?  Median lukutaidoissa on paljon eroja oman kokemukseni perusteella paljon eroja, eikä taitoja opeteta lapsille missään tällä hetkellä. Vanhemmilla ei välttämättä ole taitoja ja ymmärrystä opetukseen eikä koululla ole mitään roolia opetuksen suhteen. Nuorilla ja lapsilla mobiililaitteiden käytön oletetaan olevan hyvin hallussa, entä tietotekniikka? Toisaalta aikuisopiskelijoilla voi olla tietotekniikkataidot hallussa mutta mobiililaitteiden ja sovellusten käytössä voi olla haasteita. Onko opettajalla aikaa ohjata laitteiden käyttöä opetuksessa? Mielestäni tärkeitä kysymyksiä, jotka tulisi huomioida teknologian käyttöön otossa opetuksessa. Miten huomioidaan toimivat tilat ja erilaiset oppijat? Miten suunnitellaan modernin oppimiskäsityksen mukaan tilat+ muuntojoustavuus tärkeää luokkia suunnitellessa, näitä ovat mm. liikuteltavat seinät, digitaaliset välineet ja vuorovaikutus ja mahdollisesti erilliset luokat eri tekemiselle.

Satu: Lapsuuden ajan oppiminen perustui behavioristisiin käsityksiin, jossa opettaja oli tiedonjakajana ja oppijat tiedon vastaanottajina istuen hiljaa perinteisen luokkahuoneen pulpettiriveissä.  Nuoruudessa tiedon hankkimisen ja käsittelemisen tietoisuus lisääntyi ja alettiin tekemään muun muassa käsin kirjoitettuja muistiinpanoja. Tein monesti päivän muistiinpanot siistimmin ja jäsennellymmin uudestaan kotona. Tämä auttoi asioiden ymmärtämisessä ja muistamisessakin. Aikuisopiskeluaikaa onkin leimannut jatkuva kehittyminen, kehittäminen ja muutoksen pyörteissä sukkuloiminen. Oppiminen on ymmärretty rakentuvan vuorovaikutuksessa ja ryhmänä tuottamalla sekä opettajasta on tullut oppimisen ohjaaja. Teknologian kehityskaari on ollut huimaa, uuden opittuasi huomaat sen oikeastaan olevan jo vanhaa, ja se on tuonut valtavasti mahdollisuuksia ja haasteita oppimiseen sekä opetukseen. Tällä tiellä ollaan tavallaan edelleen. Kehitys on helpottanut monia asioita ja paluuta vanhaan ei ole. En voi kuitenkaan välttyä ajatukselta, etteikö vauhdikas kehitys ole myös pelottavaa. Esimerkiksi tuottamista ja kuluttamista täytyisi vähentää ilmastomuutoksen vuoksi, mutta teknologia ja sen kehittäminen vaikuttaa hallitsevan kaikkea. Hallitseeko ihminen loppujen lopuksi kaiken kehityksen mahdolliset seuraukset?