OPPIMISYHTEISÖT VERKOSSA

 

https://www.google.fi/search?q=internet+learning+environment&hl=fi&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjqhZ2u_ZvgAhVCU1AKHUwUBUIQ_AUIDigB&biw=1366&bih=657#imgrc=_JH7wh4tRp5e4M:

Oppimisympäristökeskustelu on ollut vilkasta viimeiset 15-20 vuotta. Erityisesti verkko-oppimisympäristöihin liittyvä tutkimus on tällä hetkellä yksi vilkkaimmista tutkimusalueista niin Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Käsitteiden määrä lisääntyy kovaa vauhtia. Verkko-oppimisympäristöistä käydään vilkkaasti myös pedagogista keskustelua, johon liittyy monia kasvatuksellisia, opetuksellisia ja oppijoiden aktivointiin liittyviä kysymyksiä. (Korhonen 2014, 1-2.)

Verkko-opetusta voidaan järjestää itseopiskeluna verkossa tai ohjattuina verkkokursseina. Jälkimmäiseen liittyy myös ryhmäytyminen ja ryhmätyöskentely. Hybridimallissa taas osa ajasta voi tapahtua kasvokkain, jolla on saavutettu parhaimpia oppimistuloksia. Verkko-opetuksen päänäkökulmaa voidaan tarkastella myös materiaalikeskeisyyden tai vuorovaikutuksellisuuden näkökulmasta. Perinteinen strukturoitu malli on hallitsevin. Tällä tarkoitetaan opettajajohtoista ja luokkahuonemaista opetusta, joka on siirretty esimerkiksi Moodle-verkkoalustalle. Pääasia tässä on tehtävien tekeminen, joiden tarkastaminen tapahtuu mahdollisesti automatisoidusti. Vuorovaikutus on toisin sanoen vähäistä. Itsenäinen tehtävien tekeminen aiheuttaa haasteita itseohjautuvuudelle ja keskeyttäminen kokonaan tai tehtävien keskeneräisyys on todellisuutta. Malli toimiikin lähinnä materiaalikanavana. (Korhonen 22.1.2019.) 

Oppimisympäristömielikuvat, perinteiset tai muuttuvat, kertovat siitä kognitiivisesta ja sosiokulttuurisesta ajattelumallista, joka hallitsee opetus- ja oppimistoiminnan periaatteita ja käsityksiä. Toisin sanoen opettajan valitsema rooli uusissa teknologiaan tukeutuvissa virtuaalitiloissa riippuu hänen omasta oppimiskäsityksestään ja ajattelua hallitsevasta oppimisympäristömielikuvastaan. Nämä mielikuvat opettajilla ja opiskelijoilla, voivat olla hyvinkin vaihtelevia. Opettajajohtoista ja ohjattua toimintatapaa korostavat perinteiset mielikuvat ovat syvään juurtuneita koulutusjärjestelmään. Tilan määrityksissä verkossa voi erotella formaalin ja informaalin oppimisen tilat toisistaan. Formaali tila on tavallisesti ulkopuolisilta suljettu koulutuksen verkko-oppimisympäristö, jossa vuorovaikutus rakentuu lähinnä opintojaksoihin kuuluvien oppimistehtävien tekemisestä. Informaalin oppimisen tila verkossa on sen sijaan kaikille avoin foorumi. Avoimessa ja joustavassa oppimisessa verkko-oppimisympäristöstä muodostuu sellainen oppimisen tila, joka ei ole tarkoin rajattu, ajallisesti säädelty, ohjauksella strukturoitu tai paikkaan kiinnitetty, eivätkä tavoitteetkaan ole etukäteen tarkoin valmiiksi määriteltyjä. (Korhonen 2014, 3-8, 12-14.) 

Vanhoista malleista täytyy poisoppia, että voidaan omaksua uusia malleja ja toimintatapoja. Muuttuva oppimisympäristö on avoin, jos siinä on sijaa omien tavoitteiden asettamiseen ja omien intressien soveltamiseen. Sisältöjä voidaan näin linkittää arkipäivän kokemuksiin, jolloin ne saavat merkityksellisyyttä. Tämä vaikuttaa suoraan myös oppijan motivoitumiseen. (Korhonen 22.1.2019.) Oppimisympäristömielikuvan kohdalla voidaan puhua myös siirtymästä oppimisen yksilöllistämisestä kohti oppimisen yhteisöllisiä toteutusmuotoja. Yhteisöllinen oppiminen on sateenvarjotermi käsittäen erilaisia pedagogisia lähestymistapoja, kuten tutkiva oppiminen, ongelmaperustainen oppiminen, case-työskentely, vastavuoroinen opettaminen tai projektioppiminen, ja niihin liittyvät tietoverkkopohjaiset sovellutukset. Ryhmä toimii kollektiivisesti oppimisyhteisönä verkossakin.  Verkossa toimivia oppimisyhteisöjä on tutkittu paljon.  D. Randy Garrison  ryhmineen (2000; 2004; 2010) ovat havaintojensa pohjalta jäsentäneet kolme erilaista läsnäolon muotoa oppimisyhteisöissä: kognitiivinen läsnäolo, sosiaalinen läsnäolo ja opetuksellinen läsnäolo. (Korhonen 2014, 9-12.)

Tutkivan oppimisen opetuksen ulottuvuus voi olla tiedollinen, jolloin tarkastellaan tiedon rajaamiseen ja vaiheistamiseen opetuksen ulottuvuuden näkökulmasta. Sosiaalisessa ulottuvuudessa keskitytään puolestaan vuorovaikutuksen osa-alueisiin, esimerkiksi miten dialogia tuetaan tai miten myönteistä ilmapiiriä tuetaan. Opetuksellisesti ulottuvuudessa perehdytään, millaisia oppimistilanteita tai vastuita oppijoille rakennetaan eli koko opetuksen rakenteeseen. Sulautuvassa oppimisessa yhdistetään sekä lähi- että etäopetusta, esimerkiksi Moodle-alustaa ja some-sovelluksia hyödyntäen. Samanaikaista toimintaa voidaan järjestää Webinaarina. Tausta-ajatuksena on muun muassa opiskelijoiden maantieteellisesti laajalle levittäytyminen ja kokoontuminen samaan paikkaan usein ei ole mahdollista. Koko toiminnan ydin on monipuolinen oppimisyhteisö, jonka toteutusmuoto on vuorovaikutuksellinen. (Korhonen 22.1.2019.) Sulautuvaa oppimista voisi ajatella aiempaa enemmän eri pedagogisten lähtökohtien yhteensulautumisena, missä etsittäisiin esimerkiksi itseohjautuvan, autenttisen ja yhteisöllisen oppimisen mielekästä pedagogista käyttöä yhdessä. Virtuaalisten oppimistilojen avautuessa informaalin oppimisen suuntaan, olisi hyvä etsiä sellaisia ratkaisuja, jossa muuttuvan oppimisympäristömielikuvan mukaisesti toimivista oppimistiloista saataisiin mielekkäitä kokemusten, reflektion ja yhteisesti tuotetun tiedon paikkoja.  Verkko-oppimisympäristöjä koskevat pedagogiset haasteet ovat siten myös opetus- ja oppimiskulttuurisia haasteita.  (Korhonen 2014, 16-17.)

Pedagogisesti mielenkiintoista on tutkia, miten verkko-oppimisessa saadaan opiskelijoiden itseohjautuvuus säilymään, välittämään autenttisuus eli opitun tiedon ja taidon siirtymisen todellisuuteen sekä yhteisöllisyyden mahdollistuminen. (Korhonen 2014, 2.) Virtuaalisen ja vuorovaikutuksellisen yhteisön rakentaminen on haasteellinen, jos kasvokkain tapahtuvaa kohtaamista ei ole lainkaan. Yhteisön muotoutumiselle ja toimivien työskentelytapojen löytymiselle tarvitaan aikaa ja tukitoimia. Ryhmäytymistä voidaan tukea käyttämällä, eriaikaisesti tapahtuvan tekstintuottamisen lisäksi, monipuolisesti muita viestinnän muotoja. Läsnäolon tunteen kehittyminen oppijoille on tärkeää, koska se vaikuttaa oppimisilmapiiriin. (Korhonen 22.1.2019.) Jaakkolan (2010) mukaan ennakkoluulojen muuri on keskeisin sukupolvien välillä vuoropuhelua estävä tekijä. Ennakkoluulot estävät käyttämästä mediaa apuna oppimisessa, ne vievät pohjaa sukupolvien väliseltä kasvatukselliselta vuoropuhelulta ja tämä hankaloittaa oppimista. Usein nuoret ovat ennakkoluulottomasti kokeilemassa uusia medioita ja vanhemmat sukupolvet saattavat pitää näitä niitä epäilyttävinä. Tässä nousee esiin sukupolvien välinen kuilu. Kun opetuksen yhteydessä suositellaan käytettävän jotakin uutta mediaa, ei vanhemman sukupolven edustajilla ole välttämättä halua tai taitoa käyttää niitä. Edellytyksenä sosiaalisen median opetus- ja oppimiskulttuurin muutoksen onnistumiselle, on selkeiden tavoitteiden asettaminen mediakasvatuksen tueksi. Sosiaalinen media tarjoaa oikein käytettyinä opettamiselle työkaluja ja menetelmiä, joiden avulla viestintä on entistä vuorovaikutteisempaa. (Vuorisalo 2010, 87-102.)

Poikela & Portimojärvi (2004) kiteyttävät opettajan asiantuntijuuden mielenkiintoisesti.  Se ei enää määritykään substanssin tuntemuksen perusteella, vaan pikemminkin taitona tehdä hyviä kysymyksiä substanssin perusteella työskentelyprosessin käynnistämiseksi ja oppijoiden reflektoinnin edistämiseksi ja ohjaamiseksi. Kokeneet verkkopedagogit ja hands on - osaajat ovat verrattavissa innovaattoreihin ja aikaisiin omaksujiin yhteisössään. Kokeilijat ja tiedonjanoiset noviisit taas kuuluvat innovaation leviämisen kannalta varhaisen tai myöhäisen enemmistön käyttäjäryhmiin, joiden omaksumiseen paljon vaikuttaa se kuinka mielekäs, kehitelty, helppo tai yksinkertainen innovaatio on ja mikä on sen mahdollinen lisäarvo hyödyntämisen kannalta. Opettajalta vaadittavaa pedagogista osaamista voikin kutsua joko digitaaliseksi eli välineiden ja ohjelmistojen perustuntemusta, digitaalisten sisältöjen tuottamisen taitoja ja monipuolista informaatio- ja medialukutaitoa tai dialogiseksi lukutaidoksi eli aktiiviseksi tiedonrakentamisen diskurssien luomiseksi opetuksen ja oppimisen tiloissa ja näiden diskurssien ohjaamiseksi. (Korhonen 2014, 12-15.)

Lähteet

Korhonen, V. 22.1.2019. Verkko-opetuksesta oppimisyhteisöihin verkossa - luento. Tampereen yliopisto.

Korhonen, V. 2014. Verkko-oppimisympäristöt ja niihin liittyvät pedagogiset haasteet aikuis- ja korkeakoulutuksen kentillä. Teoksessa A. Heikkinen & E. Kallio (toim.) Aikuisten kasvu ja aktivointi. Tampere: Tampere University Press.

Vuorisalo, J. 2010. Sosiaalinen media oppimisen tukena. Teoksessa M. Meriranta (toim.) Mediakasvatuksen käsikirja.  Tampere: UNIpress.

MITEN OPETTAJA VOI VAIKUTTAA VUOROVAIKUTUKSELLISEN YHTEISÖN RAKENTUMISEEN VERKOSSA?

Anna: Digimateriaalit ja verkossa opiskelu on hyvin nopealla sykkeellä kehittyvä ja koko ajan muuttuva oppimisen muoto. Opettajien perehdyttäminen eri välineiden käyttöön on edelleen vähäistä ja sitä edelleen ohjaa myös opettajien oma mielenkiinto niiden käyttämiseen. Teknistä tukea on satunnaisesti tarjolla riippuen kouluasteesta ja organisaation resurssoinnista. On totta, että oppiminen ei myöskään ole enää valmiin materiaalin antamista, joka opetellaan ja tentitään eri tavoin, vaan se keskittyy enemmän flipped learning-tyyppiseen opiskeluun. Isona haasteena on myös tiedon luotettavuuden arvioiminen ja rajaamisen kyky. Verkossa opiskelu tuo eittämättä opiskelijoiden eteen valtavan määrän itse-etsittyä tietoa, josta heidän pitää pystyä löytämään olennainen ja ennen kaikkea luotettava tieto. Oppilaiden ohjaaminen verkon välityksellä voi olla haasteellista, miten pystytään luomaan sellainen sosiaalinen läsnäolo ja dialogisuus, että sitoutuminen opiskeluun saadaan taattua. Tähän liittyy mielestäni myös väärentämisen mahdollisuus. Millä pystytään kontrolloimaan, että verkossa tehtävät opiskelutehtävät tekee juuri se opiskelija kenen pitääkin vai voiko opiskella “toisen nimissä” kursseja.  

Elina: Itselläni on kokemusta hyvin monista erilaisista verkkototeutuksista tai opetuksesta, joka pohjautuu verkkoympäristöön tai digitaalisiin ratkaisuihin. Olen ollut kursseilla, joissa raskaat luentomateriaalit on ladattu sellaisenaan verkkoalustalle, ja niistä on laadittu itsenäisesti muistiinpanoja struktuoidun ajattelutavan mukaan. Lisäksi olen ollut kursseilla, joissa on ketterästi hyödynnetty ryhmätyöskentelyä, erilaisia sovelluksia ja muita oppimista ruokkivia keinoja verkko-oppimisympäristön suoranaisten ihanteiden mukaan. Tuntuu siis, että opettajat ovat verkkototeutusten suhteen hyvin eri tasoilla, ja osa omaksuu hyvinkin tehokkaasti verkko-oppimisympäristön rakentamisen. Toki verkossa tapahtuvan oppimisen ohjaus ja ideointi tarkoituksenmukaisiin tuloksiin on erittäin haasteellista. Pelkkä verkkoon siirretty luentomateriaali ei tee verkko-oppimisympäristöä, se voi lisäksi tuntua yksilötasolla raskaalta ja luotaantyöntävältä, kun sosiaalista ulottuvuutta ei ole lainkaan työmäärään nähden. Verkkototeutukset ovat tätä päivää ja erittäin tehokas tapa järjestää opetusta korkea-asteilla joustavan opiskelun periaatteiden mukaan. Onkin tärkeää, että opettajalla on riittävästi resursseja ja omaa mielenkiintoa verkko-opetuksen kehittämiseen ja suunnitteluun, esim. blended-learningin mukaan. Verkosta pänttäämisen sijaan tulisi aktivoida ja ruokkia itseohjautuvuutta sekä yhteisöllisyyttä.

Laura: Verkko-oppimisympäristöstä tulisi luoda mahdollisimman vuorovaikutuksellinen, ja opiskelijoita täytyisi koittaa osallistaa tehtäviin. Mikäli kaikilla opiskelijoilla ovat omat vastuualueensa, tehtävästä tulee mielekkäämpi, kun opiskelusta on vastuussa itsensä lisäksi muille opiskelijoille. Verkkoympäristöt ovat vaikeita opettajan näkökulmasta, sillä opiskelijoihin ei ole minkäänlaista kontaktia, joten jos joku haluaa pysyä tavoittamattomissa, niin hän myös pysyy. Positiivisia puolia verkko-opetuksessa on kuitenkin niin paljon, että kaiken kaikkiaan sekin on hyvä oppimiskeino.

Mari: Oppimisympäristöt ovat muuttuneet nopeasti: verkko-oppimisympäristöt ovat tulleet osaksi opetusta, perinteisen verkko-opetuksen haasteet ovat arkipäivää, ja oppilaiden itseohjautuvuus on noussut tärkeäksi asiaksi. Jos viedään perinteisen ajattelumallin mukaiset opetukset verkkoon, jää verkko-opiskelun hyödyt hyödyntämättä mm. sosiaalinen ulottuvuus. Kuinka verkkoon saataisiin toimiva sosiaalinen konteksti? Se, että opiskelu on yksittäistä puurtamista kurssi toisensa perään voi tuntua opiskelijasta vain “pakolliselta” suorittamiselta. Mietin myös sitä, että ilman sosiaalista kontekstia oppiminen on ainakin oman kokemuksen mukaan huonommalla tasolla. Aluksi opiskelu voi olla helppoa yksittäiselle opiskelijalle verkkoympäristössä, mutta pidemmällä aikavälillä opiskelu voi muodostua haastavaksi. Jos opiskelu on haastavaa, voi tuen saaminen muilta opiskelijoita ja opettajalta olla vaikeaa tai mahdotonta. Jos toimivaa yhteisöä ei ole, avun pyytäminen voi olla hankalaa. Toisen asteen oppilaitoksissa ja korkeakouluissa oppiminen jää oman aktiivisuuden varaan ja keskeyttämisprosentti voikin kursseilla nousta korkeaksi. Opettajalla on iso vastuu kurssin järjestäjänä miettiä, miten kurssista saa mielenkiintoisen ja vuorovaikutteisen.

Satu: Ensiarvoisen tärkeää on selkeys monessa mielessä. Oppimisyhteisö voidaan muodostaa vaikka opintoja yhdistävän kurssin oppimistehtävien suorittamiseen määrätyksi ajaksi. Yhteisö on voinut muodostua omaehtoisesti tai opettaja on voinut vaikuttaa siihen. Molemmissa on puolensa. Joka tapauksessa ensimmäinen tapaaminen on tärkeä tapahtua kasvokkain. Opettajan tulee tässä vaiheessa huolehtia, että tehtävien tavoite palautuspäivämäärineen ja oppimisen päämäärä on kaikille selkeää ja myöhemminkin tarkastettavissa. Jokaisen täytyy tietää, mihin sitoutuu. Ennen varsinaiseen työskentelemiseen ryhtymistä opettajan kannattaa ohjeistaa yhteisöä tutustumiseen. Tämä mahdollistaa yhteenkuuluvuuden tunteen kehittymistä ja helpottaa keskusteluihin osallistumista. Ohjeistusta on hyvä jatkaa yhteisön toimintatapojen, roolien jakamisen ja aikataulutuksen tekemiseen. Yhteisöllisyyttä täytyy tukea monella eri tavalla ja voidaan välttyä monelta haasteelta, kun näille on annettu aluksi riittävästi tilaa. Käytettävän teknologian tulee myös olla yhteisölle tuttua, ellei juuri se alue ole oppimisen kohteena. Myös teknisten ongelmien sattuessa tukihenkilön tai vikaohjeiden olemassa olemisen tiedostaminen on tärkeää. Parhaassa tapauksessa tästä eteenpäin tapahtuva toiminta on oppijavetoista eli yhteisö pyrkii etenemään suunnitellusti ja toisia tukien sekä ryhmänä tietoa rakentaen. Opettaja voi aika-ajoin muistutella tavoitteista ja aikatauluista sekä ennen kaikkea olla tavoitettavissa, kun yhteisö kokee tarvitsevansa hänen apuaan.